TIEDOTE

Suomen Pioniseura ry on aloittanut toimintansa huhtikuussa 2016

 

Suomeen on perustettu pioniseura lisäämään pioniharrastusta ja kasvattamaan pionien tunnettuutta Suomessa. Pioniseuran juuret ovat yhdistyksen ensimmäisen puheenjohtajan Riitta Juonalan vuonna 2014 perustamassa Facebook-ryhmässä. Jäseniä FB-ryhmässä on tällä hetkellä lähes 300. Suomen Pioniseuran jäseneksi voi liittyä 15.4.2016 alkaen.

Yhdistyksen tarkoitus on pionitietouden jakaminen ja pionien tunnettuuden lisääminen Suomessa. Pioniseuran toimintamuotoja ovat pionien yhteishankinnat, siemen- ja juurakkovälitys. Pioniseura järjestää koulutuksia, tapahtumia ja teemamatkailua yhteistyössä alan toimijoiden kanssa.

Suomen Pioniseuran perustamista juhlistaakseen Pionien koti ja hollantilainen Peony Shop ovat tehneet yhdistyksen uusille jäsenille mielenkiintoisia tarjouksia.

Pionit viihtyvät koko Suomessa ja oikein istutettuna ne ovat pitkäikäisiä ja helppoja puutarhan kaunistuksia. Suomessa viihtyviä pionilajikkeita on satoja, joista jokaiselle löytyy varmasti mieleinen kiinanpioni, Itoh hybridi, puupioni tai luonnonlaji. Pioniseura kannustaa sekä jäseniään että kaikkia muita alan harrastajia kasvattamaan pioneita puutarhoissaan. Tavoitteena yhdistyksellä on vähintään yksi pioni jokaisessa suomalaisella puutarhassa.

Suomen Pioniseuran perustamisen kunniaksi kaikkien tämän kesän aikana jäseneksi liittyneiden kesken arvotaan Peony Shopin lahjoittama Itoh hybridi pioni Rosy Prospects (arvo 100 €). Arvonta suoritetaan syyskuussa ja voittaja ilmoitetaan 30.9.2016 yhdistyksen Facebook-ryhmässä ja verkkosivulla.

Lisätietoja: Puheenjohtaja Riitta Juonala, p.044 9100 553

Pioniseuran Facebook ryhmä